Tanjasta on tullut todellinen inspiraatio matkalla kohti parempaa terveyttä ja hyvinvointia. Alkuvuodesta 2024 hän otti rohkean askeleen liittyen starttikurssille ja siitä lähtien hänen elämänsä on muuttunut positiivisesti. Tanja on osoittanut uskomatonta situtumista ja päättäväisyyttä tavoitteidensa saavuttamiseksi. Hänen kuntonsa on kasvanut huomattavasti, ja enää eivät arjen askareet tuota hänelle vaikeuksia. Tanja on löytänyt itsestään sekä henkistä että fyysistä voimaa, jota hän ei tiennyt omaavansa. Olemme äärimmäisen ylpeitä siitä, miten Tanja on omistautunut terveellisen elämäntavan rakentamiselle ja miten hän on ispiroinut muita ympärillään. Tässä Tanjan Tarina:
Elettiin kevättä 2023. Olin viimeisimmilläni raskaana, joka paikkaan sattui eikä kävelykään enää tuntunut hyvältä. Silloin ajattelin, että kun vauva syntyy, niin alan huolehtimaan paremmin itsestäni. Viimeiset kymmenen ruuhkavuotta olivat menneet painon jojoillessa raskauksien välillä. Arkiliikunnan lisäksi liikuin aina silloin, kun se kipinä syttyi. Ikävä kyllä se kipinä sammuikin aina yhtä nopeasti kun syttyi.
Samoihin aikoihin keväällä alkoi jostain syystä Instagram puskemaan mainoksia TFW:stä. Uteliaana ihmisenä tietysti heti tutkimaan että mikä juttu. Konsepti jätti jälkensä, koska aina välillä, kiireisenkin arjen keskellä, ajatus starttikurssille ilmoittautumisesta nosti päätään. Tiesin, että tän haluun kokeilla, ennemmin tai myöhemmin. Painoin ajatuksen aloittamisesta kuitenkin aina mieleni perukoille, odottamaan sitä muka oikeaa hetkeä. Sitä hetkeä kun olen sitä tai sitä hetkeä kun olen tätä. Mutta se hetki kuitenkin tuli aikaisemmin kuin olin suunnitellut.
Alkuvuodesta 2024 tuli mahdollisuus osallistua starttikurssille. Kaikki ne ajatukset siitä, että sitten kun mä olen sitä tai tätä hävisivät ja ajattelin, et nyt. Nyt on just se oikea hetki osallistua, nyt ei enää mietitä. Selailin TFW:n instaa innokkaana siitä, että
siellähän on ihan kaikenlaisia ihmisiä, ehkä mäkin vihdoin sovin joukkoon. Mun ei tarvii olla jotain muuta, että voin huolehtia omasta hyvinvoinnistani. Mun matka parempaan vointiin oli alkanut.
Ja vitsit miten mieletön matka tämä on tähän asti ollut. Riippumatta siitä, minkä kokoinen tai ikäinen olen, mä pystyn tähän. Mä pystyn liikkumaan, viikko viikolta paremmin ja paremmin. Kunto on kasvanut kohisten, eikä enää kolota joka paikkaan, kun nousee lattialta ylös. Olen löytänyt itsestäni sekä henkistä että fyysistä voimaa, jota en uskonut edes omaavani. Ja viikko viikolta odotan aina vaan enemmän seuraavia treenejä. Se tunne, että tää ei oo taas kerran vaan pelkkä kipinä, on jotain ihan uskomatonta. Musta olis myös todella upeeta jos mä saisin edes yhden ihmisen vakuutettua siitä, että tälle matkalle kannattaa lähteä. Olisitko se sinä?
Ja jos sä vielä odottelet sitä oikeaa hetkeä aloittaa, niin se on NYT. Suosittelen TFW:n starttikurssia ihan jokaiselle, joka haluaa voida hyvin. Jokaiselle, joka kaipaa turvallista ympäristöä liikkua. Jokaiselle, joka haluaa kokea uskomattoman yhteisöllisyyden ja kannustuksen voiman. Mulle on tosi tärkeää, että tätä matkaa ei tarvi, eikä voi tehdä yksin. TFW on jotain, mikä pitää kokea.
Oon ihan superkiitollinen, että pääsin ja päätin lähteä starttikurssille. Tää on merkannut mulle enemmän kuin olin edes ajatellut. Kiitos valmentajille Tanja, Jaakko ja Mikko, olette kultaa. Ilman starttikurssin omaa pientä jengiä matka ei olisi ollut näin onnistunut ja antoisa. -Tanja
Seuraava Warrior Start - kurssi alkaa 2.4.2024
Warrior Start -kurssi tarjoaa sinulle mahdollisuuden aloittaa matkasi terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi yksinkertaisesti ja tehokkaasti. Kurssilla opit perusteet terveellisestä ruokavaliosta, liikunnasta ja elämäntapamuutoksen tekemisestä.
Comments